Kun usko vahvistuu

Aikoinaan reilu 10 vuotta sitten tätä blogia aloittaessani mä ajattelin tän olevan mulle kanava purkaa omaa pohdiskeluani uskosta ja tuoda esille omia kokemuksia ja näkemyksiä. Kirjoittelu on jäänyt vähälle, enemmän on tullut kirjoiteltua runoja, joista osa ihan biisimuotoisiakin. Viisi vuotta sitten uskalsin jättää jo niin tutuksi tulleen varasto-alan taakseni ja lähdin opiskelemaan ensimmäistä kirkon alan ammattiani, ja loppuvuodesta 2021 valmistuin unelma-ammattiini suntioksi. Sain heti valmistumisen jälkeen määräaikaisen virkasuhteen ja ehdinkin peräti 3,5 vuoden ajan tehdä suntion töitä määräaikaisilla sopimuksilla, kunnes ollaan tässä päivässä. Reilu vuosi sitten hain vakituista työpaikkaa, kun tekemäni viransijaisuus laitettiin hakuun, mutta en tullut valituksi. Tuolloin päätin, että mikäli en vakipaikkaa saa, niin haen ammattikorkeaan opiskelemaan kirkon nuorisotyötä. Vakipaikka jäi saamatta ja monien työkaverien ihmetykseksi otin asian todella rennosti vastaan. Kysyttäessä eikö harmita, vastasin kaikille "tätä paikkaa ei ollu tarkoitettu mulle, mä uskon, että tää on yläkerran isännän merkki siitä, että mun täytyy hakea opiskelemaan". Tuo tunne vahvistui, kun sain opiskelupaikan ja aloitin viime syksynä Diakonia-ammattikorkeakoulussa monimuotona sosionomi (amk) kirkon nuorisotyönohjaaja -opinnot.

Opintojen myötä olen saanut elämääni hurjan paljon uusia ihmisiä ja opinnot ovat tuoneet mua myös lähemmäs omaa uskoani. Löysin myös opinnoista ihmisen, jonka kanssa oli tulevaisuuden suunnitelmia, puhuttiin yhteenmuutosta ja naimisiin menosta, mutta lopulta Jumalalla taisi olla muita suunnitelmia, sillä useamman kuukauden omissa oloissa tapahtuneen "mitä se mussa voisi nähdä, meillä on ihan liikaa ikäeroa" -pohdintojen ja pari kuukautta kestäneen seurustelun jälkeen suhde päättyi. Vaikka ero olikin tavallaan yllätys, ja sitä seurasi suuri hämmennys, olen jälkeenpäin ymmärtänyt, että jollakin tasolla osasin aavistaakin, että suhde ei tule kestämään. Toki mua harmittaa, että monet suunnitelmat menivät aivan uusiksi yllättäen, mutta samalla olen löytänyt sisältäni ennen kokematonta rauhaa ja levollisuutta sekä uutta voimaa uskosta. Olen useita kertoja viimeisen kuukauden aikana lausunut hiljaisia rukouksia, joissa olen pyytänyt niin johdatusta itselleni kuin toisellekin osapuolelle. Joudumme kuitenkin koulun vuoksi olemaan tekemisissä vielä 2,5 vuoden ajan. Molempien toive on, että voimme olla edelleen koulukavereita, mutta jollakin tasolla itse en ole ihan varma onnistuuko se. Itselleni ei ole ongelmaa olla tekemisissä, mutta koska eropäätös tuli hänen puoleltaan ja melko nopeasti tehtynä on lukuvuoden alun lähestyessä mielessäni pyörinyt paljon ajatuksia siitä, kuinka lukuvuoden aloitus tulee sujumaan.

Opintojen myötä olen myös päättänyt tehdä ehkä elämäni suurimman siirron ja jo keväällä alkanut pohdinta muutosta pois pääkaupungin vilinästä kohti Keski-Suomea on ottanut tuulta alleen. Alunperin aloin miettimään muuttoa edullisemman asumisen vuoksi, sitten kuvioihin tuli parisuhde Keski-Suomessa asuvan opiskelukaverin kanssa, mutta eron myötä palasin alkuperäiseen ajatukseeni muuttaa edullisemman asumisen perässä. Tämänkin asian osalta pyysin Jumalalta johdatusta ja merkkiä siitä, onko valitsemani suunta oikea. Siinä vaiheessa, kun työpaikka opintojen oheen varmistui ja myöhemmin myös asunto, oli pakko kysyä entisen työpaikkani papilta, että onko tämä nyt sitä Jumalan johdatusta ja hän vahvisti tämän olevan juuri sitä. Siispä seuraava askel on hoitaa tämän kesän kesätöiden viimeinen kaksi viikkoa kunnialla ja samaan aikaan valmistella muuttoa. Jos Jumalan suunnitelma on, että muutan Keski-Suomeen ja aloitan siten täysin uuden luvun elämässäni, niin silloin aion seurata sitä tietä ja luottaa siihen, että kyllä Jumala johdattaa ja näyttää oikean suunnan.

Palataanpas vielä unelma-ammatteihin. Suntion työ on se, mitä haluan itse ihan tosissani tehdä ja koko ajan ajatukseni on ollut, että nuorisotyönohjaaja on niinsanotusti backuppi. Tässä oman uskon ja sisäisen rauhan vahvistuessa olen kuitenkin tullut siihen päätökseen, että ei kannata liiaksi suunnitella itse omaa tulevaisuuttaan tai luoda liian tarkkoja suunnitelmia. On paljon monellakin tapaa paljon helpompaa luottaa siihen, että Jumala johdattaa ja näyttää kyllä oikean tien, kunhan vain sitä osaa itse pyytää ja vastaavasti kuunnella mitä Jumala rukouksiin vastaa.

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jer. 29:11)"

"Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää. (5. Moos. 31:8)"

"Hän antaa minulle uutta voimaa ja pitää minut uskollisesti oikealla reitillä, sillä hän on nimensä veroinen. Vaikka kulkisin kuoleman varjostamassa laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, koska sinä kuljet kanssani. Ohjaat minua paimensauvallasi ja pidät pedot loitolla. (Ps. 23:3–4)"